Naisen rinta

Nyt on jo syksy, mutta ajatukseni ovat vielä kuumassa kesässä. Elokuun alussa Ylen Kulttuuriykkösessä keskusteltiin suomalaisten suhtautumisesta alastomuuteen otsikolla Nännit piiloon ja puritanismin paluu. Saunakulttuurin maana arveltiin, että meidän - ahkerien saunojien – pitäisi olla avoimia ja suvaitsevaisia. Mutta nykytyylin mukaan puritanismi on nostanut päätään tässäkin asiassa: parempi olla vaatteissa ja vilauttelematta. Ohjelmassa feministiksi ilmoittautunut keskustelija totesi ykskantaan, että ongelma on miehet, heidän seksuaalinen katseensa. Pitäisi olla tiloja ja paikkoja, joissa voisi olla ilman häirintää, hän vaati.

Me naiset kysyi lukijoiltaan: ”Onko edelleen tarpeellista pohtia, voiko nainen ottaa rannalla aurinkoa yläosattomissa? Vaikka tästä kysymyksestä nousee toisinaan julkisuudessa älämölö, suurin osa suomalaisista on silti samaa mieltä: kyllä saa! Naisilla on siihen sama oikeus kuin miehilläkin, vastasi 61 prosenttia. 29 prosenttia oli taas sitä mieltä, että se on ok vain silloin, jos makaa vatsallaan rinnat maata vasten.” Tässä ei tule esiin miesten ja naisten mielipiteet erikseen, eikä mielipiteitä syyllisyydestä.

Minä törmäsin aiheeseen kesällä myös Italo Calvinon novelleja lukiessani. Olen ihastunut kulttikirjailijan novelleihin, kuten moni muukin.

Miten miehen pitäisi suhtautua, jos näkyvillä on naisen paljaat rinnat? Calvinon kirjassa Herra Palomar mies syventyy miettimään aihetta monelta kantilta.

(Italo Calvinon: Herra Palomar. 1983 )

Lainaan Calvinon rönsyisen runsasta tekstiä, mutta vähän lyhentäen. Novellissa Naisen rinta tilanne on seuraava: herra Palomar kulkee yksinäisellä rannalla. Nuori nainen ottaa aurinkoa rinnat paljaana. Mies tietää, että tässä tilanteessa naiset usein peittävät kiireesti itsensä, ja siksi mies kääntää katseensa kohti meren horisonttia.

Mies tuntee kuitenkin itsensä häiritsijäksi; koska hän vahvistaa itsestään selvästi alastomuuden tabun; koska se on puolittain noudatettua sovinnaisuutta, joka enemminkin edistää käytöksen epävarmuutta kuin vapautta ja vilpittömyyttä.

Palomar ajattelee asiaa jatkaen kulkuaan ja ohitettuaan naisen. Hän pohtii, kun teen näin, ilmaisen kieltäytyväni katsomasta, siis vahvistan sovinnaisuutta, joka kieltää näkemästä paljaita rintoja, vaikka näköpiirini rajalla tunnen paljaiden rintojen näkemisen raikkauden ja miellyttävyyden.

Kaiken kaikkiaan se, etten katso, sisältää sen, että tuo alastomuus askarruttaa minua, ja se sittenkin on minusta pohjimmiltaan epähienoa.

Kun kävelyltä palatessa herra Palomar kulkee jälleen tuon aurinkoa ottavan naisen ohi, hän suuntaa katseensa suoraan eteenpäin, niin että katse hipaisee yhtä lailla välinpitämättömästi aaltojen kuohua, veneiden lautoja, hiekalle levitettyä froteepyyhettä, vaalean nännipihan nisän täysikuuta ja usvaisen rannan ääriviivoja.

No niin – hän tuumii itseensä tyytyväisenä – nyt minä onnistuin sulauttamaan rinnan täydellisesti maisemaan, ja saamaan katseeni yhtä painottomaksi kuin lokin katse.

Mutta onko tosiaan oikein tehdä näin? hän miettii vielä. Eikö tämä ole ihmisen latistamista esineiden tasolle, hänen pitämistään kohteena, eikö siten esineistetä juuri sitä, mikä tuossa henkilössä on naissukupuolelle ominaista. Enkö minä näin ollen toista sitä vanhaa miehistä ylivaltaa, joka on paatunut aika myöten tavanmukaiseksi röyhkeydeksi?

Herra Palomar kääntyy ja palaa omia jälkiään.

Ja tilanteet jatkuvat. Nyt mies antaa katseensa vaeltaa rannalla puolueettoman objektiivisesti ja kun naisen rinta ilmestyy hänen näkökenttäänsä, katse seisahtaa, hypähtää, melkein nytkähtää. Se etenee koskettamaan rinnan kaarretta etäisyyden päästä, samalla suojelevasti ja siirtyy sitten toisaalle kuin mitään ei olisi ollutkaan.

Tällä lailla asenteeni tulee kai aika selväksi – Palomar miettii – eikä synny väärinkäsityksiä.

Mutta eikö tämä katseen hipaisu loppujen lopuksi voisi merkitä myös ylemmyydentuntoista asennetta, sen aliarvioimista mitä rinta on ja mitä se merkitsee, sen etäännyttämistä.

Enkö minä ole karkottamassa rintaa takaisin siihen hämärään, jossa seksimaaninen häveliäisyys ja lihallisuuden synniksi tuomitseminen ovat sitä vuosisatojen ajan pitänyt.

Tällainen tulkinta voisi vastoin Palomarin parhaita tarkoituksia, hänelle kun paljas naisen rinta assosioituu rakastavaan intiimisyyteen, ja silti hän tervehtii mielihyvin tapojen muutosta, ja tällainen näky on hänelle kovasti mieleen.

Hän kääntyy ja kävelee taas päättäväisin askelin kohti auringonpalvojatarta, Tällä kertaa hänen maisemassa harhannut katseensa seisahtuu rintaan erityisen arvostavasti mutta liittää sen kiireesti hyväntahtoiseen ja kiitolliseen silmäykseen kohti kokonaisuutta, aurinkoa ja taivasta, käppyröisiä pinjoja.

Tämän pitäisi riittää rauhoittamaan tuo yksinäinen auringonpalvoja ja karkottamaan asiaankuulumattomat johtopäätökset, miettii Palomar.

Mutta valitettavasti ei, sillä nainen hypähtää pystyyn, peittää itsensä, puuskahtaa ja häipyy…

-lainaus loppuu

Ei ole ongelmaton tämä miehen osa. Mutta luulen, ettei tilanne ole 40:ssä vuodessa paljon muuttunut. Naiset pukeutuvat avonaisiin asuihin, mutta sitä ei käy katsominen ihan miten tahansa.

Itse en kaipaa enempää alastomuutta – yhdellä poikkeuksella. Alastomana uiminen on ihanaa, mutten siihen vieraita silmiä kaipaa.