Kävin tuossa lapsuuteni kaupungissa pari viikkoa sitten. Sateinen lokakuu oli päättymässä ja tarjosi loppuun muutamia aurinkoisia päiviä, joista yksi osui minun visiittiini. Kuljin joen vanhimman sillan yli kaupungin keskustasta pohjoiseen ohi vanhan, komean puuvillatehtaan (nykyisin yliopistokeskus) katsomaan, millainen on siihen liitetty ja aika onnistuneeksi mainittu, uudehko kauppakeskus Puuvilla.
Silta lähtee läheltä arvostettua, uusgoottilaista Keski-Porin kirkkoa. Silloin kun minä vielä asuin Porissa, ei kukaan puhunut Kivi-Porista. Niin on nyt nimetty 1800-luvun jälkipuolella rakennetut kirkko ja kivitalojen rantakorttelit. Sillan metallirakenteessa näkyy edelleen alkuperäiset, suuret niitit. Rakennusvuosi on 1926 ja siltamaksun periminen päättyi 1945.
Joki virtaa sillan kohtaa leveäni ja aurinko sai veden näyttämään kirkkaalta ja siniseltä. Keltaisen ja punaisen sävyt värjäsivät rannan lehtipuiden syysloiston. Kun katselin sillalta, näin kirkon, Kirjurinluodon, joesta haarautuvan juovan, vanhan puuvillatehtaan rakennukset, uudemmat sillat, taidemuseon. Maisema oli kaunein mahdollinen minun nostalgisia ajatuksiani kehystämään.
Helsingissä riittää kauppakeskuksia, niitä on jo liiaksikin. Kaikissa voi ostaa sen mitä tarvitsee, ja kaikkea muutakin. Suosikkejani ovat ITIS ja Kamppi. ITIKSEN lähellä on hyvä kirjasto ja sinne on hyvä pyöräilymatka. Kamppi taas on ydinkeskustasta, jossa metroasemalta on lyhyt matka kaikkeen, vaikkapa museoihin ja Oodiin. Redi oli jäädä aivan vieraaksi, mutta sitten huomasin, että sinne vasta onkin mukava pyöräillä Herttoniemestä merimaisemassa. Kesäkautena siis.
Odotan kotikulmilleni ensi vuonna valmistuvan Megahertsin laajennuksen tuovan käyttööni uuden kirjaston. Toivottavasti hyvät tilat eikä aivan suppea palvelu. Siellä voi sitten ensi vuonna kokoontua lukupiirinikin eli kolmen naisen Kirjaryhmä. Tältä vuodelta jää mieleeni erityisesti maaliskuun tapaaminen, jolloin aiheena oli Anton Tsehovin ja Raija Siekkisen novellit.
Kun on luettu Tsehovia – esim. Vaimoni, Elämäni ja Nainen ja sylikoira -novellit - ja jos sitten lukee Siekkisen Pyhä Abrosius -novellin hänen Novellit -kokoelmastaan ja siihen päälle vielä Hannu Mäkelän kirjan Valo - Kertomus rakkaudesta, niin saa sattumanvaraisen mutta monipuolisen kuvan venäläisyydestä vai sanoisinko "venäläisestä kansanluonteesta". Varakkaiden elämä on tyhjäntoimittamista ja köyhien osa lohduton.