Richard Ford: Naistenmiehiä. Kolme kertomusta. Tammi, 1999.
Richard Ford (synt.1944) on yhdysvaltalainen kirjailija, joka maalaa kirjoissaan tarkkaa kuvaa amerikkalaisuudesta. Naistenmiehiä’ssä hän kuvaa miehiä ja naisia herkästi, arkisesti ja tavoittaa heistä olennaisen. Esittelen tässä novelleista kaksi. Fordin kerronta on melkein alakuloista, mutta siinä on vienoa komiikkaakin.
Naissankarissa 17-vuotias poika lähtee tätinsä kanssa tapaamaan äitiään Seatleen. Täti on sievä ja vilkas, mutta hiukan epäluotettava. Alkumatka kuljetaan tädin autolla ja sitten jatketaan junalla. Pojan ensimmäinen junamatka. Isä ja poika asuvat Montanassa. ”Me olimme siellä yksin. Ne olivat äitini ensimmäistä lähtöä seuraavia kuukausia ja me olimme asuneet Duttonissa siitä lähtien kun kouluvuoteni alkoi. Äiti oli lähtenyt edellisenä kesänä, kun hänellä ja isällä oli pitkään ollut ongelmia.”
Poika elää vanhempiensa eron varjossa, lapsuus on takana, mutta aikuisuus näyttää yksinäisestä pojasta vaikealta. Matkalla sattuu ja tapahtuu. Täti juo itsensä humalaan mikä lisää pojan irrallisuuden ja turvattomuudenkin kokemusta. Tätinsä kanssa hän todistaa juna-aseman baarissa ampumiskohtauksen. Isä ja hänen naissuhteensa jäävät isän vaikenemisen muurin taakse. Pojan ja isän lyhyet keskustelut ovat kuitenkin herkkiä, kuten se, kun poika soittaa asemalta ennen kuin juna lähtee.
”Onko varma, että olet kunnossa?” isä kysyi.
”Voin hienosti”, minä sanoin. ”Ihan totta”.
”Minä rakastan sinua, Larry. Unohdin sanoa sen sinulle ennen kuin lähdit. Se on tärkeää.”
”Minäkin rakastan sinua” minä sanoin.
”Sepä hyvä uutinen”, isä sanoi.” Kiitoksia.” Ja sitten me lopetimme puhelun.
Ei mitään erikoista, mutta niin surumielistä ja paljon kertovaa.
Länsimaalaisia on kertomus ensimmäisen romaaninsa kirjoittaneen miehen ja tämän naisystävän viikosta ennen joulua Pariisissa, jonne olivat tulleet Länsi-Virginiasta. Miehen on tarkoitus syödä lounasta ranskalaisen kustantajansa kanssa ja yhdessä heidän on sitten tarkoitus nautiskella kaupungista, museoista ja syödä hyviä aterioita. Mutta aina ei käy niin kuin haaveillaan.
Ensinnäkin myöhäissyksyn sää, jonka piti olla raikas ja kuiva, täynnä lempeää iltapäivän aurinkoa, oli muuttunut kylmäksi ja inhottavan märäksi. Pariisissa on ikävää, kustannustoimittaja perui lounastapaamisen, hotellihuone on jäätävän kylmä.
Mies on eronnut ja vaimo muuttanut heidän tyttärensä kanssa Kaliforniaan. Uusi suhde oli jatkunut kaksi vuotta huolettomana seksisuhteena. He olivat toiveikkaita kohtalon ja elämän suhteen naisen voitettua syövän, josta hän edelleen oli toipilas ja söi lääkkeitä. He pitivät toisistaan. Mutta mies suree epäonnistunutta avioliittoaan ja ennen kaikkea tyttären menetystä, yhteyden menetystä.
Ford kuvaa parin harhailua kaupungissa, aterioita ja tunnelmia. Hän kertoo seikkaperäisesti kaiken, mitä heille niinä päivinä tapahtuu. Kun sää on kylmä ja sateinen, on parasta kietoutua peittoon katselemaan hotellin ikkunasta tai jäädä vain sängyn lämpöön peiton alla. Naisen syövän pahenevat merkit tuovat tummia sävyjä. Kaupungilla yritetään kuitenkin kulkea.
”Minä olen poikki”, Helen sanoi. ”En jaksa askeltakaan enää.”—”Minusta tuntuu, että minun täytyy lähteä nyt kotiin”.
”Länsi-Virginiaan astiko?”
”Hotelli riittää kodiksi nyt”, Helen sanoi. ”Minun täytyy päästä makuulle. Minua heikottaa.” –”Anteeksi, että olin kusipäinen”.
”Et sinä ollut kovin kusipäinen”, Matthews sanoi. ”Sinä vain sanoit, ettet pidä minusta kovin paljon. Mutta minä pidän. Minä pidän sinusta aika paljon. Ei ole kovin helppoa olla täällä nyt.”
Tunnelma tiivistyy ja Fordin kertomuksen alakulo ja arkisuus johtavat tunteiden syvenemiseen. Syöpä ottaa pääroolin, Helen alkaa näyttää hyvin sairaalta ja jää vuoteeseen.
”Minusta tuntuu, että sinä pelkäät minua. Mutta nyt toisesta syystä”, Helen sanoi.
”Ei, sinä erehdyt” Matthews sanoi varmasti. ”En minä pelkää sinua yhtään.” –
”Mitä sinä sitten tunnet?” Helena kysyi. ”Minua kohtaan, tarkoitan.”
”Minä rakastan sinua”, Matthews sanoi. ”Sitä minä tunnen.”
Ja kertomus jatkuu surulliseen loppuun saakka.
Lisää luettavaa: Maan laulu. Richard Ford. 2008. http://www.stakes.fi/yp/2010/5/andersson.pdf
